Ihmistä työssä on realistista ja hyödyllistä - tosin usein kompleksistakin - tarkastella järjestelmäajattelun kautta. Ihminen ei toimi työssään ”eristyksissä”, mutta hänen keskeisten ”kontributoivien kumppaneiden” erittely ja nimeäminen ei ole suoraviivaisen yksikäsitteistä. Kansainvälisen standardisointiyhteisön määrittely, ehkä vahvimmin ergonomics & human factors -painotuksin, on päätynyt käsitteeseen work system - työjärjestelmä (ISO, 2004, 2016). Järjestelmäkokonaisuuden tasapainoisen optimoinnin tavoitteena on saavuttaa ihmisen (käyttäjän), tehtävän, työvälineen (teknologian), organisaation ja työympäristön välinen paras mahdollinen suhde ja vuorovaikutus. Hyvä tuloksellisuus ja samalla ihmisen, keskiössä olevan elementin, työhyvinvointi ovat toivottuja tuloksia. Ei-toivottuja taas ovat muun muassa virheet, tapaturmat, onnettomuudet, sairaudet sekä epämukavuus ja viihtymättömyys. Työjärjestelmän ”käytettävyyden” arvioinnin ja siihen pohjaavan monitieteisen kehittämisen tavoite on maksimoida toivotut tulemat, ja minimoida ei-toivotut. Elementit, keskeisimmät vaikutettavat ja tulemiin vaikuttavat tekijät, saadaan järjestelmäajattelussa ”paremmin näkyviksi” ja otettua huomioon. ”Näkyvyys” palvelee niin työyhteisöä kuin sen johtamista, sekä tietysti myös asiantuntijoita. Elementtien ja niiden vuorovaikutuksen säätelyllä voidaan myös kompensoida tilannekohtaisesti jonkin elementin ”heikkoutta” järjestelmäkokonaisuuden kannalta.