Työhyvinvointia voidaan tarkastella eri tasoilla, yksilön, organisaation ja/tai yhteiskunnan näkökulmasta.
Yksilötasolla työhyvinvointi on henkilön kokemus niistä tekijöistä, jotka edesauttavat tai estävät häntä suorittamasta omaa työtehtäväänsä. Yksilön työhyvinvointiin vaikuttavat niin yksilölliset, henkilökohtaiset (mm. fyysinen, henkinen ja sosiaalinen kunto) kuin työperäiset tekijät (mm. työhön ja työympäristöön liittyvät tekijät). Yksilöllisen työhyvinvoinnin kokonaisuuteen kuuluvat työ ja sen mielekkyys sekä palkitsevuus, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Hyvinvoiva yksilö kokee työn tukevan hänen elämänhallintaansa. Työhyvinvointia edistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä johtaminen, työyhteisön ilmapiiri ja työntekijöiden ammattitaito. (STM 2005; Työterveyslaitos 2018a.)
Yksilön työhyvinvointia voidaan tarkastella eri näkökulmista: Ns. negatiivisesta tai kielteisestä näkökulmasta tarkasteltuna yksilön työhyvinvointina pidetään työstressin tai työuupumuksen puuttumista (esim. Kinnunen, Feldt, Mauno 2005). Tässä näkökulmassa keskeisiä käsitteitä ovat esimerkiksi työstressi ja työuupumus (Kalimo 1987; Karasek 1979; Karasek & Theorell 1990). Positiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna työn mielekkyys ja työstä nauttiminen tulkitaan työhyvinvoinniksi; työhyvinvointi on muutakin kuin kielteisten asioiden puuttumista (esim. Hakanen 2005). Keskeisiä käsitteitä ovat esimerkiksi työn imu ja työtyytyväisyys.