Hyppää pääsisältöön

VALTE

Olet täällä

Valmiina työelämään! (1.1.2015 - 31.10.2018) on valtakunnallinen hanke, jossa tuotetaan työelämän ja työhyvinvoinnin opintokokonaisuus toisen ja korkea-asteen opiskelijoille. Opintoja rakennetaan yhdessä 11 suomalaisen oppilaitoksen kesken. Sosiaali- ja terveysministeriön ESR-rahoitteista hanketta koordinoi Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitos.

Työelämätaitojen ja työhyvinvoinnin opintokokonaisuus auttaa opiskelijoita ymmärtämään työhyvinvoinnin kokonaisuuden. Opinnot antavat käytännön keinoja edistää, hallita ja johtaa työhyvinvointia ja työkykyä työpaikoillaan sekä auttaa asennoitumaan myönteisesti työhön, työelämään ja sen kehittämiseen sekä työhyvinvointikulttuurin luomiseen työpaikoillaan.

Opintokokonaisuus perustuu mukana olevien yliopistojen omaan erityisosaamiseen. Mukana on tietoa työelämän eri osa-alueista, kuten työhön, työympäristöön, työyhteisöön, työntekijöihin, johtamiseen ja työpaikkaan liittyvistä tekijöistä. Opintojen myötä vahvistuvat työelämätaidot auttavat nuoria työntekijöitä osallistumaan työyhteisönsä kehittämiseen heti työuransa alusta lähtien.

Opintojen suunnittelussa hyödynnetään viimeisimpiä digitaalisen tekniikan mahdollisuuksia. Verkkomuodossa olevat kurssimoduulit ovat valmistuttuaan kaikkien suomalaisten oppilaitosten käytettävissä. Työelämätaitojen ja työhyvinvoinnin opintokokonaisuus tavoittaa näin kymmeniä tuhansia opiskelijoita. Vastaavaa ei ole aiemmin ollut Suomessa tarjolla.

Valmiina työelämään! -hankkeen toteuttavat yhteistyössä: